2,5 kk muuttoon

Nykykoti on myyty ja vapautuminen on viimeistään 29.6. Siihen mennessä pitäisi saada uusi koti muuttokuntoon, toisaalta aika tuntuu pitkältä, mutta nopeasti nämä viikot (ja erityisesti viikonloput) hurahtaa.

Viiloksen tasoitemiehet ovat tasoittaneet yläkerran seinät ja katot ja ensi viikon aikana (alussa, toivottavasti) yläkerta valmistuu. Sitten tasoitemiehet siirtyvät keski- ja alakertaan ja me tartumme maalitelaan ja maalaamme ainakin makuuhuoneet ja ullakon. Ihanaa, kun iltaisinkin on jo valoisaa ja maalaushommiin voi lähteä vielä työpäivän jälkeen! Katsotaan, millaista jälkeä saamme aikaiseksi ja uskallammeko maalata itse myös korkean aulatilan ja keittiön ja olohuoneen.

Enää kuukausi kalustetoimitukseen ja tuntuu hurjalta, että miten seinät ehditään maalata ja lattiat laatoittaa ennen kalusteiden saapumista! Kirvestyön Juha kyllä lupaili, että lattiasta saataisiin laatoitettua ainakin se osa, mikän on kalusteasennuksen kannalta pakko. Ja yläkerrassa on oltava parketin paikoillaan ennen liukuovikaapiston asennusta.

Ajatuksenamme on hankkia vain ihan pakollisimmat huonekalut heti uuteen kotiin ja täydentää sisustusta hiljalleen. Pakollisella hankintalistalla olisi ainakin sohva ja ruokapöytä, myös baarijakkarat saarekkeen yhteyteen olisi kiva olla heti. Muita kalusteita ehditään hankkia muuton jälkeenkin, jos sopivia ei osu kohdalle ennen muuttoa. Uusi koti tulee olemaan alkuun aika tyhjä, mutta mieluummin hankimme kalusteita ja sisustustuotteita harkiten. Kalustekaupoille pitäisi kuitenkin lähteä jo ihan pian, toimitusajat kun voi olla parikin kuukautta!

Kommentit

Saila sanoi…
Onnea asuntokaupoista! Menikö nykykoti nopsaan kaupaksi? Meillä takkuaa tän nykysen myyminen niin ei mahdeta päästä ihan hetkeen talohommille. Ei sillä, ei olla haettu vielä tonttiakaan. Ei uskalla tehä muutako haaveilla ennenkö tää nykynen on kaupattu!
Laura sanoi…
Nykykoti meni kaupaksi viikossa, mutta olosuhteetkin oli kohdallaan. Asutaan tosiaan kaksiossa Jyväskylän keskustan liepeillä suositulla alueella ja talollakin on ikää vain 7 vuotta.

Onnea teidän asunnonmyyntiin!